Photos

2010 MC

Mietelmä keskiajalta:
Qui scribit, bis legit.

Se suomennetaan sanoin:
Joka kirjoittaa, lukee
kahdesti. Haluan lainata
tätä siksi, että vaikka
opiskelu lapsena ei ollut
mahdollista, niin ei
se ole estänyt opiskelua.
Siksi olen opiskellut
uutterasti koko elämäni
ajan. Ja luultavasti olen
lukenut monta kirjaa
enemmän kuin keskiverto
maisteri. Olen lukenut
7-vuotiaasta asti aina kun
siihen on ollut tilaisuus.
Hyllyssäni on runsaasti
kirjoja mm. graafisesta
suunnittelusta, taiteesta,
ajattelusta, filosofiasta,
taloudesta ja muotoilusta.

Kuinka monta kirjaa olen
elämäni aikana lukenut
- sitä en tiedä. Jos olen
lukenut vain 10 kirjaa vuo-
dessa 63 vuoden aikana,
niitä olisi kertynyt 630.
Jo lapsena luin vähintään
kaksi kirjaa viikossa –
mutta usein enemmän.

Lukemalla lataan akkujani.
Tätä harrastusta voi kuljet-
taa kätevästi mukanaan.
Viime syksynä Kyproksella
luin kuusi kirjaa kahdessa
viikossa päivänvarjon alla
rannalla ja yöllä hotellissa.

Comments are closed.