Observer /

Tässä blogissa maailmaa tarkkailee Erkki Ruuhinen

Synnyin syyskuun 3. päivänä 1943.

Synnyin syyskuun 3. päivänä 1943. Sattuman oikusta samana päivänä kuin Urho Kekkonen täytti 43 vuotta. Edellinen päivä oli äitini kertoman mukaan harvinaisen lämmin, mutta yöllä synty-essäni jyrisi ukkonen, salamoi ja satoi suorastaan kaatamalla.

Synnyin pienessä maaseutukylässä, Keski-Suomessa, Toivakassa, lähellä Jyväskylää. Syntymäkotini oli harmaista hirsistä tehty, pärekattoinen, pitkä rakennus, joka oli kauniilla paikalla, rantatöyräällä, salmen rannalla, kahden järven välisellä kapealla kannaksella. Tuvan ikkunoista avautui näkymä kahdelle pienelle järvelle. Aamuauringon puolella kimalteli Aitto-järvi, etelässä salmen takana Saarinen. Talon omisti isäni täti, joka asui
New Yorkissa ja avusti Rockefellerien kodin palveluskuntaa. Syntyessäni oli sota ja sodan luoma pula-aika – kaikki miehet olivat rintamalla. Nelilapsinen köyhä perhe yritti sinnitellä äitini voimin eteenpäin.

Samana päivänä jolloin synnyin, pienen maaseutukylän kätilö, joka asui naapuritalossa ja oli yöllä avustanut äitiäni synnytyksessä, lähetti minut äitini kanssa kuorma-auton lavalla Jyväskylään sotilassairaalaan. Siellä eräs taitava silmälääkäri pelasti näköni. Ja niin minusta myöhemmin saattoi kasvaa graafikko. Toinen huonompi vaihtoehto olisi ollut se, että minä olisin sokeutunut, ja olisin punonut pajukoreja koko elämäni ajan jossakin sokeiden hoitolaitoksessa.

Ensimmäisen kontaktin kirjaimiin ja typografiaan sain suoraan New Yorkista. Isotätini lähetti meille postipaketeissa keksejä, kahvia ja karkkeja USA:sta. Ihastelin värikkäitä metallipakkauksia noin 3-4-vuotiaana, Katselin niiden kuvioita ja kirjaimia ja halusin leikkiä niillä. Ne tulivat meille jostakin kaukaa, ison meren toiselta puolelta. Ne toivat ankeuden keskellä elävälle lapselle mukanaan hiukan iloa, ja toivon jostakin paremmasta.

Myöhemmin 14-vuotiaana ihastuin kirjaimiin silmittömästi. Silloin näin erään kalligraafikon tekevän kapealla lattasiveltimellä ja vesiohenteisella plakaattivärillä hintalappuja. Se mitä näin oli minulle taianomaista, erittäin kaunista ja hyvin taitavaa. Yksikään siveltimenveto ei epäonnistunut ja yhtään vetoa ei korjailtu.

Päätin yrittää samaa ja opetella tekemään kirjaimia. Hankin työvälineet ja opasvihkosen; Speedball Textbook for Pen & Brush Lettering. Se on vieläkin kirjahyllyssäni. Ja jo viisitoistavuotiaana sain ohjausta hintalappujen tekijältä, josta oli tullut esimieheni. Kun olin kuusitoistavuotias minulle opetettiin roomalaisen meisselityylin mittasuhteet ja kirjainten muotojen looginen vaihtelu. Roomalainen kirjoitustyyli – Capitalis Monumentalis – on meidän länsimaisen aakkostomme kirjainten esteettinen perusta.

Jos olet tutustunut koko sivustooni, huomaat että olen graafikon urani ohessa tehnyt ja harrastanut paljon muuta. Ehkä se on ollut minulle tarpeellista. Mutta tällä rönsyilyllä on ollut myös seurausvaikutuksensa. En ole ollut lainkaan varma siitä, mihin minun olisi pitänyt suunnata voimani. Olen ollut kiinnostunut liian monesta asiasta, ja ehkä siksi saavutukseni ovat jääneet vaatimattomiksi lähes kaikilla alueilla, joita olen elämäni aikana tehnyt ja harrastanut. Keskittymällä paremmin – olisin päässyt pitemmälle.

Mutta siitä huolimatta, vaikka aktiiviurani suunnittelijana on jo ohi, voin tehdä edelleen kirjaimia, kirjoittaa, valokuvata ja tehdä maalauksia. Köyhyyskin, joka sota-aikana syntyessäni oli läsnä, sekin on jo vuosia sitten elämästäni väistynyt.

Kun olin lapsi en voinut arvata, että joskus olisin New Yorkin Type Directors Clubin jäsen tai että voisin katsella maailmaa joskus Empire State Building’in näköalatasanteelta, Eiffel-tornista. tai Lontoon ja Pariisin museoissa ja Tokion kauppakaduilla. Tuskin kukaan saattoi lapsuudessani ajatella, että joskus tuosta pojasta tulee vielä vuoden graafikko tai taiteilijaprofessori. Näin kuitenkin tapahtui. Ilman kirjaimiin rakastumista se ei olisi ollut minulle mahdollista. Elämä on arvaamatonta ja ihmeellistä.

Olen koonnut tämän sivuston silkasta elämänriemusta, että olen vielä elossa, ja pystyn tekemään kaiken itse. Vain järjestelmien tietotekniikassa on minua pitkään auttanut Teemu Miettinen, joka on poistanut minulta kammon tietokoneita kohtaan. Äitini ei nähnyt koskaan 70-vuotispäiväänsä ja isäni kuoli paljon nuorempana. Minulla syyskuun 3. päivään ei ole enää paljon matkaa. Gloria In Excelsis Deo. Olen kiitollinen kaikesta siitä mitä minulle on suotu.

Erkki Ruuhinen

Comments are closed.